FAQ - Puun palosuojamaalaus

Kirjoittaja Arto Nummela 10.5.2019 16:00
Seuraa minua somessa:

Puun palosuojaus UKK

Puurakentaminen yleistyy Suomessa koko ajan, ja kauniita ja ekologisia puukerrostaloja, kirjastoja ja puukouluja on noussut pystyyn viime vuosina. Puurakentamisen edistäminen on kuulunut myös hallitusohjelmaan aina 90-luvulta saakka, ja sitä ehdotetaan tulevaankin hallitusohjelmaan.


Samaan aikaan myös puurakentamiseen liittyviä määräyksiä, kuten palomääräyksiä, on päivitetty. Tikkurilalla on tarjota puun palosuojaukseen erilaisia tuotteita ja tässä kirjoituksessa avaamme palosuojaukseen ja tuotteisiin liittyviä usein askarruttavia kysymyksiä.


Mitä hyötyä palosuoja-aineesta on?

Palosuoja-aine hidastaa puun syttymistä ja tulen leviämistä, mikä antaa lisäaikaa ihmisten pelastautumiseen ja pelastamiseen. Palosuoja-aineella käsitelty puu myös muodostaa vähemmän savua kuin käsittelemätön, minkä ansiosta ihmisille jää enemmän aikaa poistua palavasta rakennuksesta.

Miten puun palosuoja-aine toimii?

Kun palosuoja-aine altistuu kuumuudelle, se paisuu ja muodostaa eristävän vaahtokerroksen puun pinnalle. Vaahtokerros muodostaa huokoisen kerroksen, joka toimii eristeenä puun ja liekkien välissä. Samalla se estää puupinnan nopeaa lämmönnousua, tuleen syttymistä ja palon levittämistä. Tätä kutsutaan intumescent-teknologiaksi eli lämmön vaikutuksesta maalipinnan paisumiseen perustuvaksi palosuojauksesi.

Suolapitoisiin palosuojatuotteisiin verrattuna intumescent-teknologiaan perustuvilla tuotteilla käsitellyt pinnat kestävät paremmin kosteutta, uv-valoa ja sään aiheuttamaa rasitusta.

Puun palosuoja-aine


palosuoja-aine muodostaa vaahtokerroksen puun pinnalle

Mitkä kaikki puupinnat pitää palosuojata?

Pääsääntöisesti puuta voidaan käyttää rakennusmateriaalina ilman palosuojakäsittelyä. Riippuen kohteen ja asiakkaan vaatimuksista palosuojakäsittelyllä voidaan kuitenkin antaa lisäturvaa rakennukselle. Se mahdollistaa puun laajemman käytön esimerkiksi seuraavanlaisissa rakennuksissa:

  • Koulut, päiväkodit ja palvelutalot
  • Myymälät
  • Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot
  • Toimistot
  • Hotellit
  • Kirjastot
  • Puurunkoiset lisärakennukset tai lisäkerrokset

Puuinfon Paloturvallinen puutalo -ohjeesta löydät tarkemmat ohjeet siitä, minkä tasoiset palolevittämisluokat vaaditaan tietyille rakennuksen sisä- ja ulkopinnoille. Pintaluokat (esim. seinät, katot, lattiat, ulkoverhous) vaihtelevat riippuen siitä, mikä rakennuksen tila on kyseessä (esim. kerros, kellari, kylpyhuone, ulostulokäytävä).

Sopiiko palosuoja-aine kaikenlaisille puupinnoille?

Jos palosuojaa tarvitaan harvinaisemmille puumateriaaleille, kannattaa ottaa yhteyttä ennen palosuojamaalin käyttöä Tikkurilan asiantuntijaan. Ota yhteyttä asiantuntijaan täältä.  

Millaisia palosuoja-aineita Tikkurilalla on?

Meillä on tällä hetkellä saatavilla seuraavat tuotteet palosuojaukseen:

Ovatko palosuojamaali ja -lakat ympäristöystävällisiä?

Kyllä. Tikkurilan palosuojatuotteet ovat vesiohenteisia. Vesiohenteisuuden ansiosta päästöjä syntyy vähemmän, ja maalit ovat ympäristöystävällisiä ja turvallisia käyttää.

Tikkurilan palosuojatuotteilla on B-s1, d0 -paloluokitus. Mitä se tarkoittaa?

B-s1, d0 on paras mahdollinen paloluokka puumateriaaleille. Rakennustarvikkeet ja katteet jaetaan erilaisiin paloluokkiin eurooppalaisen paloluokitusjärjestelmän EN13501-1 mukaan. Luokituksessa on myös A-luokka, johon pääsevät ainoastaan palamattomat materiaalit kuten teräs.


Tässä vielä tarkemmin kuvattuna rakennustarvikkeiden paloluokat:

“Rakennustarvikkeiden luokat lukuun ottamatta lattiapäällysteitä kuvataan merkinnöillä: A1, A2, B, C, D, E, F.

Savun tuotto ja palava pisarointi ilmaistaan lisämääreillä s ja d. Savun tuoton luokitus on s1, s2, s3 ja palavan pisaroinnin d0, d1, d2.

A1 = Tarvikkeet, jotka eivät osallistu lainkaan paloon (palamaton).

A2 = Tarvikkeet, joiden osallistuminen paloon on erittäin rajoitettu.

B = Tarvikkeet, joiden osallistuminen paloon on hyvin rajoitettu.

C = Tarvikkeet, jotka osallistuvat paloon rajoitetusti.

D = Tarvikkeet, joiden osallistuminen paloon on hyväksyttävissä.

E = Tarvikkeet, joiden käyttäytyminen palossa on hyväksyttävissä.

F = Tarvikkeet, joiden käyttäytymistä ei ole määritetty. 

s1 = Savuntuotto on erittäin vähäistä.

s2 = Savuntuotto on vähäistä.

s3 = Savuntuotto ei täytä s1 eikä s2 vaatimuksia.

d0 = Palavia pisaroita tai osia ei esiinny.

d1 = Palavat pisarat tai osat sammuvat nopeasti.

d2 = Palavien pisaroiden tai osien tuotto ei täytä d0 eikä d1 vaatimuksia.”


Lähde: E1 Suomen rakentamismääräyskokoelma

Lue lisää paloluokista Puuinfon Pintojen ja katteiden paloluokat -teknisestä tiedotteesta.

Minkä värinen Fontefire WF -palosuojamaali on?

Maali on väriltään vaalean harmaa, mikä lisää koko maalipinnan peittokykyä.

Voiko puupinnan ensin maalata ja levittää sen päälle Fontefire WF Clear -palosuojalakan?

Ei.

Palosuojalakka Fontefire WF Clear levitetään suoraan puun päälle ilman erillisiä tartuntalakkoja. Näin saavutetaan luokitusraportissa mainittu B-s1, d0 pinta.  

Fontefire WF Clear on väriltään läpinäkyvä valkoinen. Tikkurilan palosuojatuotteet on tarkoitettu levitettäväksi suoraan puun päälle. Jos pinta ensin maalataan tai värjätään, niin palosuoja-ominaisuus ei välttämättä toimi siten kuin sen on tarkoitettu. Lisäksi vaalea pintalakka taittaa alla olevaa pintaa ja lopullinen sävy ei välttämättä tyydytä asiakasta.

Voiko Fontefire WF Clear -lakkaa sävyttää?

Ei. Palosuojaluokitus on hyväksytty ainoastaan kirkkaalle lakalle, ei sävytetylle.

Voiko Akvilac WF 10 -pintalakkaa sävyttää?

Ei tällä hetkellä. Testaamme parhaillaan sävytettyä pintalakkaa, jotta saamme enemmän tietoa siitä, säilyykö palosuojaluokka sävytyksestä huolimatta.

Voinko maalata Fontefire WF -tuotteiden päälle millä tahansa maalilla?

Et. Palosuojaluokka säilyy vain silloin, kun pintamaalina on käytetty jotakin seuraavista tuotteista:

  • Ultra Pro, 709-sarja
  • Akvi Top DS 25 (sisätilat)
  • Akvilac WF 10 (sisätilat)

Onko palosuojatuotteiden päälle aina levitettävä maalipinta?

Jos palosuojattu pinta vaatii kulutuskestävyyttä, se tulee pintäkäsitellä pintalakalla tai maalilla.

Ulkoverhoiluissa on käytettävä aina pintamaalia, jotta palosuojajärjestelmä kestää pitkään ulkorasituksessa.

Sisätiloissa voidaan käyttää pelkkää palosuojalakkaa sellaisilla puupinnoilla, jotka eivät altistu kulutukselle, esimerkiksi sisäkatossa.

Miten palosuoja-aineet levitetään puupinnalle?

Fontefire WF -tuotteet on kehitetty ja tarkoitettu pääasiassa teollista maalausta varten. Tuotteita voidaan vakuumin, ruiskun ja valukoneen lisäksi levittää pienille aloille pensselillä tai telalla esimerkiksi pintojen korjauksessa. Voimassaolevia palosuojasertifikaatteja on tällä hetkellä ainoastaan teollisilla maalaamoilla.

Voiko Fontefire WF Clear -palosuojalakalla lakattuja paneeleita tai lautoja käyttää ilmaraon kanssa?

Ei, mutta kannattaa aina kysyä erikoistilanteissa neuvoa paikalliselta palosuojaukseen erikoistuneelta asiantuntijalta.


Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Autamme mielellämme, joten ota rohkeasti yhteyttä!

Ota yhteyttä

Arto Nummela

Kirjoittaja Arto Nummela

Arto Nummela toimii puuteollisuuden maalauksen asiantuntijana Tikkurilassa, jossa hän vastaa tuoteportfolion kehittämisestä asiakkaiden ja markkinoiden maalaustarpeisiin. Artolla on 25 vuoden kokemus puun teollisesta pintakäsittelystä Tikkurilassa. Hän osallistuu aktiivisesti palosuojatuotteiden kehitysprojekteihin, koemaalauksiin ja seuraa puuteollisuuden pintakäsittelyn kehittymistä niin Suomessa kuin maailmalla.

Aiheet: Puun palosuojaus

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoitukset aiheen mukaan