Puurakentaminen säästää luonnonvaroja

Kirjoittaja Jussi Kemppi 15.8.2019 9:20

Puurakentaminen säästää luonnonvaroja-1

Puurakentaminen on ympäristöystävällisin vaihtoehto niin sen uusiutuvuuden, pitkän elinkaareen, biohajoavuuden kuin puurakennuksen energiatehokkuuden vuoksi. Puurakennus sitoo myös itseensä hiilidioksidia ilmakehästä ja toimii pitkäaikaisena hiilivarastona.

Uusiutuva puu on rakennusmateriaaleista ekologisin 

Suurin osa yleisesti käytetyistä rakennusmateriaaleista ovat uusiutumattomia – puu sen sijaan on uusiutuva luonnonvara. Puuta riittäisi rakennusmateriaaliksi paljon enemmän kuin mitä sitä tällä hetkellä käytetään, sillä Suomen ja Euroopan metsät kasvavat reilusti yli kulutuksen. 

On laskettu, että Suomen metsissä kasvaa kymmenessä tunnissa yhtä paljon puuta kuin mitä tarvittaisiin, jos kaikki Suomen rakennukset haluttaisiin tehdä puusta. 

Niin Suomen kuin Euroopan metsiä hoidetaan kestävästi, ja puuta kasvaa koko Euroopan alueella enemmän kuin kaadetaan. Tällä hetkellä puusta rakennetaan Suomessa 40 % kaikesta rakennustuotannosta, ja koko Euroopassa vain noin 4 %. Myös globaalisti puuta käytetään rakentamisessa verrattain vähän.

Kasvava metsä toimii tärkeänä hiilinieluna

Puurakentamisen lisääminen olisi varteenotettava vaihtoehto ratkaisemaan rakentamisen kestävyyden ongelmaa. Kestävän metsätalouden päämääränä on maailman metsäpinta-alan vähentämisen pysäyttäminen, ja metsistä huolehtiminen. 

Puu ei pelkästään ole uusiutuva materiaalina, vaan kasvavat metsät hillitsevät ilmastonmuutosta toimimalla maapallon tärkeänä hiilinieluna. 

  • Esimerkiksi vuonna 2016 Suomen hiilinielu oli 27,3 miljoonaa tonnia CO2 ekv, mikä vastaa 46 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. 
  • Viimeisimmän, 2018 julkistetun arvion mukaan Suomen metsien hiilinielun vertailutaso kaudelle 2021-2025 on puutuotteiden kanssa -34,77 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2 ekv). 

Metsät sekä puutuotteet ovat siis varsin merkittävässä osassa ilmastonmuutoksen torjumisessa. 

Puun kyky sitoa hiilidioksidia ei lopu metsien kasvuvaiheeseen, vaan myös valmiit puutuotteet sekä puurakennukset toimivat pitkäaikaisina hiilivarastoina. Keskiverto puinen omakotitalo sitoo itseensä jopa 30 tonnia hiilidioksidia, mikä vastaa noin yhden suomalaisen kuluttajan keskivertoautoilua kymmenen vuoden ajalta. 

Pitkäikäinen puurakennus on kaikista ekologisin

Puu on luonnostaan energiatehokas rakennusaine, koska se eristää lämpöä, mutta on silti hengittävä. Mitä energiatehokkaampi on talo, sitä ympäristöystävällisempää on asuminen ja rakennuksen käyttäminen.

Pitkäaikainen puurakennus on ekologisin vaihtoehto, koska silloin luonnosta kerättyä raaka-ainetta hyödynnetään mahdollisimman pitkään. Lisäksi se sitoo hiilidioksidia pidempään –  ja säilyy hyvänä myös tuleville sukupolville. 

Kun rakennuksesta lopulta aika jättää, puun hävittämisestä ei myöskään koidu samalla tavoin ympäristöhaittoja kuin biohajoamattomista materiaaleista. Puu on siis ekologinen vaihtoehto koko sen elinkaaren aikana.

Oikeat tuotteet saavat puurakennuksen kestämään aikaa

Puun käsittely ja oikeat huoltotuotteet kulkevat yhdessä puurakennuksen elinkaaren pituuden kanssa. Sen vuoksi puun palosuojaus- ja maalaustuotteet ovat avainasemassa puurakennusta suunniteltaessa ja rakentaessa. 

Tuotteet kannattaa valita tarkkaan, jotta puurakennus kestää aikaa – sukupolvelta toiselle.

 

Tutustu Tikkurilan markkinoiden pisimmän huoltomaalausvälin tarjoavaan ProHouse-menetelmään ja innovatiivisiin palosuojatuotteisiin.

Tutustu Tikkurilan ProHouse-metodiin tästä.

Jussi Kemppi

Kirjoittaja Jussi Kemppi

Aiheet: Puurakentaminen

Siirry arkkitehtien tietopankkiin

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi

Uusimmat kirjoitukset